Hallimestaruus, kolmas näytös.

Näytökseen oli ilmestynyt 9 näyttelijää, katsomon ollessa tyhjänä. Ikävä kyllä, sillä näyttäviä suorituksia oli tänäänkin tarjolla, kun esteitä kierreltiin rystyllä ja kämmenellä, oikealta ja vasemmalta.

Neljä eri osiota oli siis ennalta määrätty eli rystyantsa ja -hysse sekä kämmenantsa ja -hysse. Viidennellä kierroksella sai itse valita heittotyylin. Neljä kiekkoa per kierros heitettíin ja kaikkien kierrosten jälkeen laskettiin tulokset yhteen.

Paikalle oli saapunut viime kauden mestari Tuomas Ekuri, joka heti ensimmäisellä kierroksella otti ohjat käsiinsä ja repäisi kymmenen pisteen etumatkan. Kahden osakilpailun jälkeen pistejohdossa oleva Tomi Vuori ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt vaan pikkuhiljaa kavensi eroa mennen viimeisellä kierroksella ohi ja voittoon. Kolmanneksi viskoi toinen tämän vuoden ensikertalainen, Toni Patron.

Yhteispisteissä Tomi siis kasvatti etumatkaansa ja johtaa nyt 6,5 pisteellä. Käytännössä Tomille riittää 7. sija viimeisestä osakilpailusta, jos kakkostilalla oleva Jari Hannula voittaa.
Tuosta kakkossijasta tuleekin sitten kovempi vääntö sillä Jari, Tommi Lautanala sekä Manne Peippo ovat puolentoista pisteen sisällä. Jännitettävää riittää siis.

Ainiin yksi holarikin nähtiin, siitä vastasi Jari. “Aina sama mies” oli ensimmäinen kommentti, mikä kuului kun kiekko lepäsi korissa. Onnea Jari.

Viimeinen näytös siis ensi lauantaina 10.2 klo 12. Tule sinäkin näyttelemään taitojasi Wirmo Disc Golf Mynämäen leppoisaan seuraan.