Vuoden 2017 frisbeegolfin Mynämäen kunnanmestaruudet ratkottiin torstaina 7.9. Mynämäen DiscGolfParkin radalla. Kisat järjestettiin yhdessä Mynämäen liikunta- ja nuorisotoimen ja Wirmo DiscGolfin toimesta. Ennakkoon mukana oli kuusi luokkaa, sekä naisille ja miehille luokat olivat juniorit alle 16 vuotiaat, avoin sekä seniorit yli 60 vuotiaat. Naisten osalta ilmoittautumisia tuli vain avoimeen luokkaan, joten mestaruuksia lähdettiin viime vuoden tapaan metsästämään neljässä luokassa. Seniorit heittivät puolikkaan radan eli 9 väylää ja muut kiersivät koko radan eli kaikki 18 väylää. Kisa käytiin yhteislähtönä.
Mestaruudet ratkottiin kunnan sisäisesti, mutta myös ulkopaikkakuntalaiset olivat tervetulleita kirittämään ja kisaamaan mynämäkeläisiä vastaan. Luokan mynämäkeläisen mestarin voittaaneet ulkopaikkakuntalaiset palkittiin pienellä muistolla, mutta mitallit ja tittelit jaettiin mynämäkeläisille. Paikalle olikin saapunut viisi ulkopaikkakuntalaista, kaksi junioria ja kolme avoimessa kisaavaa, nälkäistä mynämäkeläisten päänahkaa janoavaa fribaajaa. Kaikkiaan mukana oli 30 kilpailijaa, miesten luokissa 8 junioreissa, 17 avoimessa ja 3 senioreissa ja naisten avoimessa oli 2 kisaajaa, joten kiekkoja oli ilmassa ihan riittämiin.
Ainakin avoimissa luokissa sekä naisissa että miehissä oli odotettavissa uusi mestari, sillä viime vuoden mestarit Anne Hannula sekä Juuso Laaksonen eivät päässeet osallistumaan kisaan.
Päivän parhaasta tuloksesta vastasi junioriluokassa kilpaillut Niklas Autio tuloksella 60 (+1). Radan ihannetulos eli par on 59. Kova tulos nuorelta mieheltä ja hänet nähdään tulevaisuudessa varmasti kärkikahinoissa hieman suuremmissakin kisoissa. Juniorien toiseksi parhaan tuloksen heitti Vakka Tourin junioriluokan voittanut Jesse Suominen tuloksella 66 (+7). Sekä Niklas että Jesse olivat kuitenkin tulleet kisaan muualta, joten heidät palkittiin pienellä muistolla. Mynämäkeläisistä junioriluokassa parhaasta tuloksesta vastasi Veikko Heikkilä 94 (+35) ja hänet kruunattiin juniorien kunnanmestariksi. Hopealle tuli Paavo Nurmi ja pronssia sai Eetu Fredriksson. Kärkikolmikkossa oli siis samat nimet kuin viime vuonnakin, mutta Eetu tiputettiin nyt valtaistuimelta kolmanneksi.
Miesten avoimessa käytiin tiukka ja tasainen kisa mitaleista. Peräti kolme heittäjää, Tuomas Ekuri, Eetu Laaksonen sekä Jani Laitonen olivat kierroksen jälkeen tasatuloksessa 61 (+2). Jani ei kuitenkaan ollut mestaruustaistossa mukana, joten pronssimitalistia piti lähteä metsästämään seuraavasta ryhmästä, josta löytyikin jo 4 heittäjää, Jari Hannula, Manne Peippo, Ilpo Erinko sekä Make Pesonen, tuloksella 65 (+6). Ratkaisua lähdettiin hakemaan shudden death kisalla väylältä yksi alkaen. Kärkiryhmä selvitti ensimmäisen väylän tasatuloksella, mutta toisella väylällä Tuomas otti epäonnekkaasti bogeyn ja Eetu nappasi näin mestaruuden par tuloksella ja Tuomakselle hopeaa. Jani roikkui kuitenkin vielä mukana kisassa ja he jatkoivat Eetun kanssa vielä väylälle kolme, josta Eetu otti helpon parin avaamalla hienosti +120 metrisellä heitolla aivan kolmoskorin kummun juurelle. Jani joutui tyytymään kolmosella bogey:iin ja näin saatiin myös heidän järjestys selvitettyä. Prossin kohtalo ratkesi jo ensimmäisellä sudariväylällä, kun Ilpo päihitti Jarin ja Mannen. Make ulkopaikkakuntalaisena lähtenyt enää sudariin mukaan. Juuso ei päässyt puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan, mutta mielellään varmasti luovuttaa valtikan veljelleen Eetulle ja on ensi vuonna valmis ottamaan sen taas takaisin.
Seniorien luokassa kärkikolmikkossa ei tapahtunut muutosta viime vuoden osalta ja Tuomo Kylänpää uusi mestaruutensa tuloksella 38 (+10). Hopealle tuli Reijo Heinonen 42 (+14) ja pronssia otti Ilmo Saarnilehto 48 (+20).
Naisten avoimessa kunnanmestariksi kruunattiin Jaana Jaatinen 91 (+32) ja hopealle tuli Tanja Karnila 114 (+55).
Linkit:
Taulukoissa vielä kaikkien luokkien mitalisti sekä kärkikahinoissa mukana olleet ulkopaikkakuntalaiset.
Miehet – Seniorit yli 60v.
|
||
| Sija | Pelaaja | Tulos |
| 1. | Tuomo Kylänpää | 38 (+10) |
| 2. | Reijo Heinonen | 42 (+14) |
| 3. | Ilmo Saarnilehto | 48 (+20) |
Naiset – Avoin
|
||
| Sija | Pelaaja | Tulos |
| 1. | Jaana Jaatinen | 91 (+32) |
| 2. | Tanja Karnila | 114 (+55) |





